![]() |
etusivuMikä on eDemokratia.uta.fi?eDemokratia on verkkosivusto, jonne Suomen Akatemian Online-keskustelut poliittisena toimintana (ONDIS) –tutkimusprojektin tutkijat keräävät tietoa ja sisältöjä kansalaisosallistumisesta uusissa tietoverkoissa, erityisesti Internetissä. Tutkimusprojektin tutkijat ovat erityisen kiinnostuneita kansalaislähtöisen verkkopolitikoinnin erilaisista muodoista ja toimintatavoista. Kansalaisten poliittisen toiminnan verkossa nähdään ns. reaalisen maailman tavoin olevan konstituoimassa kahta vastakkaista kansalaisuuden ja osallistumisen diskurssia, joita voidaan nimittää hallinnolliseksi ja toiminnalliseksi diskurssiksi. Ensin mainittu pyrkii luomaan ja rationalisoimaan osallistumisen käytäntöjä ylhäältä (esimerkiksi maankäytön ja rakentamisen suunnittelussa ja hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa), jälkimmäinen tuottamaan vaihtoehtoisia osallistumisen merkityksiä ja käytäntöjä alhaalta ('virallisten' vaikutusmahdollisuuksien kritiikki, asukkaiden omat aloitteet ja suunnitelmat, kansalaisten oma julkinen toiminta esim. verkossa tai muissa medioissa). eDemokratia-sivustolla esitellään näihin vastakkaisiin diskursseihin liittyvää verkko-osallistumisen tutkimusta, aineistoja, hankkeita ja toimijoita yms. niin Suomesta kuin muualtakin päin maailmaa. eDemokratia-sivusto haluaa nettitutkimuksen ja -aineistojen esittelyllä havainnollistaa, kuinka poliittisen osallistumisen muodot ovat muuttumassa perinteisestä à la carte -tyylisestä osallistumisesta: valitaan ja tilataan annos jonkun toisen laatimalta listalta, valtuutetaan joku toinen välittämään pyyntö annoksen tekijälle, odotetaan jännittyneenä millä tavalla valmistetun ja minkälaisen annoksen joku toinen valmistaa pöytään tuotavaksi; tilaaja itse ei vaikuta lopputulokseen buffet -osallistumiseksi: itse valitaan halutut herkut lautaselle, tosin annetuissa puitteissa tai nyyttäri -osallistumiseksi: itse valittujen herkkujen lisäksi vieläpä tuodaan tarvittavat ainekset itse eli innovoidaan uudentyyppisiä aineksia annoksiin eli politiikan tuotoksiin ja samalla pidetään hauskaa ja nautitaan mukavasta seurasta. |
Henkilökunnalle |